***TERVETULOA***WELCOME***


Monday, 19 April 2010

Rohtosarviapila (Fenugreek)

Meidan perhe ei ole juuri koskaan sairaana. Paitsi nyt! Ja tata on kestanyt jo kolmatta viikkoa. Mielentilaani kuvaava uloke otsassani kasvaa kasvamistaan, olen tosi huono sairastamaan. Muita sairaita hoivaan kylla mielellani, mutta itse en kesta voida huonosti.

Naina hetkina tulee aina mielessa kaytya lapi, mita huonoja tapoja voisi muuttaa elamassaan saavuttaakseen optimaalisen hyvan olon. Useasti ne jaa vain sille ajatuksen asteelle, joskus jotain tulee ainakin valiaikaisesti kokeiltuakin.
Itse henkilokohtaisesti uskon luonnon parantavaan voimaan. Tai ainakin haluan uskoa. En ole mikaan ekstremisti tassakaan asiassa, kultainen keskitie sopii kultaisesti. Tunisiassa elaa viela vahvana erilaiset parantamisperinteet luonnonyrteilla. Se on oikeastaan hassua, koska taalla myos ihan varmuuden vuoksi ja ennalta ehkaisevasti otetaan konventionaalista laaketta vaikkei edes tarvetta olisi. Ja sita otetaan paljon. Ja useasti.

No, joka tapauksessa tanaan alkoi taas rohtosarviapilan saannollinen kaytto. Pari teelusikallista vesipullon pohjalle tai mehukannuun. Tai vaikka kolme, nelja... riippuen kuinka vahvaa haluat. Makua tama ei tuossa maarassa juurikaan tuo, veden kylla varjaa hailahtavan ruskeaksi. Taalla tuota kaytetaan siis ruuansulatusta edistamaan ja vatsatautia ym. ehkaisemaan. Erityisesti kesakuukausina oiva apu. On erittain hyva myos tasapainoittamaan verensokeria, joten diabetikot vink vink. Ja kaikki imettavaiset aidit, taman on tutkittu myos lisaavan maidon tuotantoa.





Our family is almost never ill. Except now. It's been going on almost three weeks now and I'm going nuts. I'm very bad at being ill. I have no problem taking care of the other ill ones, but myself I can't stand the state of being.

So it's time to rethink some bad dietary habits and make the change. I have always believed in the healing power of all things natural. Here people still carry on the traditions of healing with herbs. I like it, but at the same time it's quite funny because they also like using the conventional medicine just in case, as in prevention. No complaint is too little for few (chemical stuffed) pills!

Well, anyway, we started using regularly the Fenugreek. Few tea spoons into your water bottle or jug of juice will do the trick. It doesn't give much flavour but will colour the water slightly. Here fenugreek is mostly used as a digestive aid and it's good in preventing stomach upsets that often occur in the summer. Other health benefits include stabilizing blood sugar levels and increasing the milk production in lactating women.

8 comments:

  1. Kiitos vinkistä -meilläkin turvaudutaan flunssan ensimetreillä mm. kaneli- ja inkivääriteehen, siankärsämöön ja Frantsilan karvakorvaan. Usein flunssa jättääkin tulematta. olen antanut itselleni luvan uskoa luonnonlääkkeiden parantavaan voimaan -tietyssä mittakaavassa toki :)

    Tuo onkin uusi tuttavuus -saakohan sitä suomesta?

    ReplyDelete
  2. Wau, mäkin opin uutta. Ei ole meillä päin tuota tarjoiltu. Vaan juotteko joka vaivaan rautarohtoyrttiä ja mieluiten fenkolilla? Ihmettelen kuinka joka mahakipuun ja vilustimiseen sitä keitellään kun rautarohtoyrtti on lähinnä anemiaan. Fenkoli tosin oikein hyvä mahavaivoihin, vauvoillakin.

    ReplyDelete
  3. Miellä sairastetaan myös harvoin. Nyt olen (erittäin harvinaista) katsonut sängyssä makaavaa miestä jo neljättä päivää. Kurkku kipeänä ja ääni maassa. Yritän viedä lämmintä juotavaa, särkylääkkeitä jne ja saan vaan vastaukseksi murinaa. Äsken sanoi menevänsä lääkäriin... Ihme!

    ReplyDelete
  4. Pikkuthti: Kylla niihin kannattaa jonkun verran uskoakin. Totuushan on, etta suurin osa nykyajan laakkeistakin on saanut alkunsa yrteista. Niissa vaan on otettu kayttoon ainoastaan se vaikuttava ainesosa ;)

    Kannattaa kysya Suomessa joko luontaistuotekaupoista tai etnisista kaupoista. Luulisin, etta ainakin tablettimuodossa loytyy, miksei myos teena. Noita ihan jyvia saattaa jopa loytaa niista etnisista kaupoista.

    Mizyena: Taa on tosi suosittua, ja yksi niita juttuja joihin makin uskon. Moni vaan ei tykkaa kayttaa tata, koska siita kuulemma jaa ihmiseen sellainen ikava ominaishaju. Mun mielesta tuo tuoksuu lakritsin ja curryn sekoitukselle ;)
    Meillakin kasvaa pihassa tuota rautayrttia (eli verbenaa), ja ma kylla tykkaan sen mausta. Vahan kuin piparminttu :) Ja fenkoli, ihan ykkosyrtti!! Me kanssa juotettiin vauvoille mahavaivoihin tuota fenkolinsiemenvetta, toimi.

    Vihreatniityt: No, sun miehesi on kylla sitten jo tosi kipee, kun laakariinkin lupautunut... Meilla mies on taman viiruksen "kotiuttaja" eika sitten millaan halua laakariin! Huoh!

    ReplyDelete
  5. Näin Mizyenan blogissa kommenttisi siitä, kuinka ensin näit vain maan huonot puolet ja kiinnostuin, että missä ihmeessä asut. Hämmästyin, että Tunisiassa! Olen käynyt Soussessa kerran ja siitä on tosi kauan aikaa. Minä ihastuin heti kaikkeen: taloihin, väreihin, vaatteisiin, mereen, tuoksuihin ja erilaisuuteen. Olin ihan innoissani ja ajatellut monta kertaa matkustaa sinne uudestaan, mutta jostain syystä matkakohde on sitten kuitenkin ollut joku muu.

    Selaisin muutenkin blogiasi, teet hauskoja juttuja! Rannekoru ja nallukan vaatteet jäivät erityiseti mieleen.

    ReplyDelete
  6. Kuukki, me asutaan Eryah;n kanssa eri puolella maata eli ympäristökin on erilaista. En ole vielä ehtinyt kommentoimaan omassa blogissani :) mutta minä rakastan kaupungissamme juuri sitä kaikkea rähjäistä ja vanhaa ja toivon ettei edes tulisi paljon hienoja uusia moderneja rakennuksia :D Samoin kaikki vanhat toimintavat ovat niin ihania. Ulkomaalaispoliisilla tuntui kun olisin siirtynyt ajassa taakse päin istuessani tupakansavuisessa huoneessa missä kaksi konstaapelia kirjoitti yhdellä sormella naputellen vanhaa kirjoituskonetta ja pöytä oli täynnä paperipinkkoja ja leimoja :D Vaan nykyaikaa täälläkin on tietokoneet ja muut hienoudet. Kuhan ei kaikki vanha katoaisi :D

    ReplyDelete
  7. KUUKKI:Kiva saada uusia lukijoita! Mukavaa, jos tykkasit :)
    Mun taytyy varmaan vahan tarkentaa mita tarkoitin. Eli en tietenkaan aluksi nahnyt pelkastaan "huonoja" puolia (miten voisi olla nakematta kaunista merta, taivasta,palmuja jne.), vaan niihin kiinnitti enemman huomiota. Ja mita enemman taalla viettaa aikaa, sita kauniimmalta kaikki nayttaa. Vanha arabialainen kulttuurihan perustuu paljolti kauneuteen ja koristeellisuuteen, jo kieli itsessaan on moniuloitteinen ja ronsyileva, kuin runo konsanaan :) Kannattaa ehdottomasti tulla kaymaan uudemman kerran, jos kiinnostaa!

    MIZYENA: Olen kylla ihan samaa mielta, etta toivottavasti kaikki ei muuttuisi liian moderniksi. Itseasiassa mun mielesta Tunisia on nykyaan lahella taydellisyytta! Tarpeeksi moderni, etta kaikki sujuu mutkitta ja toisaalta kuitenkin tarpeeksi perinteinen esim. elamanarvojen ym. suhteen.

    Taalla on vain muutama asia, mitka haluaisin muuttaa. Eli liikennensaantojen tiukentuminen, tupakoinnin kieltaminen esim. kaupoissa ja muissa vastaavissa yleisissa paikoissa seka lisaa leikkikenttia ym. lapsille. Tosin tuohon tupakointiin ollaankin jo hiukan puututtu ja nyt vahan aikaa sitten tuli voimaan laki, jossa kahviloissa ja ravintoloissa taytyy olla myos tupakoimattomien puoli. Eli pikkuhiljaa, pikkuhiljaa :)

    Ja kylla makin tykkaan vanhoista rakennuksista, mutta kivempi olisi jos ne pidettaisiin hyvassa kunnossa, eika vaan annettaisi rapistua!

    ReplyDelete
  8. Jep, tupakkalakimuutos on hyvä juttu vaikka en usko sitä noudatettavan :D Hupaisaa välillä taksissakin kuski röökää ison kieltomerkin edessä :D

    Leikkipuistoja lisää projekti pitäisi saada ehdottomasti käyntiin ja muutenkin kulttuurijuttuja lapsille. Leffoja, teattereita, sisäleikkipaikkoja jne jne. Meillä päin ei ole mitään.

    ReplyDelete