***TERVETULOA***WELCOME***


Wednesday 2 March 2011

Herkullista (Delicious)

Valilla tulee ihan tehtyakin ruokaa, ei pelkastaan syotya. Tanaan oli kaikenlaista pikkupuuhaa keittiossa. Maustekurkun sailomista ja tillin silppuamista pakastimeen. Ei ole harvinaista, etta kun lahden vihannesostoksille, tulen takaisin 3-4 tayden pahvilaatikollisen kera tuoretta tavaraa. Meilla syodaan paljon kasviksia ja hedelmia. Ovat suhteellisen edullisia taalla, ennen kaikkea tuoreita ja maukkaita. Ja saatavilla ihan tuosta nurkan takaa.

Anoppilan pitopalvelusta saapui tanaan ihanan tulista ja yrttista kasviscouscousta pinaatin ja harkapapujen kera, mmm. Tama helpotti omaa ruuanvalmistusoperaatiotani, ja tein lisaksi vain meidan poikasten lempparikeittoa. Eli punajuurikeittoa. Siunaanpa teita reseptilla ;) On muuten yksi niita ruokia, joka on taman maan porukalle liian eksoottista, lahes syomakelvotonta siis! Mutta meille maistuu.


Punajuurikeitto

8-10 punajuurta
2 isoa sipulia
2 kasvisliemikuutiota
suolaa, pippuria, puristettua sitruunaa
(harissaa)
2 dl luonnonjugurttia

Kuori ja paloittele punajuuret, samoin sipuli. Keita kypsaksi kasvisliemessa. Soseuta. Lisaa mausteet, harissasta tulee potkua, mutta ei pakollinen. Ihan lopuksi sekoita jugurtti sekaan.




Beetroot soup

8-10 beetroots
2 large onions
2 vegetable stock cubes
salt, pepper, sqeezed lemon juice
(harissa)
2 dl natural yoghurt

Peel and cut into pieces the beetroots and onions. Cook in vegetable stock until soft. Puree and add the spices. You can also add some harissa (or other chili), though it's not necessary. Last but not least mix in the yoghurt. Enjoy!

5 comments:

  1. Namiii :))) Mä ainakin koklaan tätä joku päivä. Vaan kerro myös miten teet suolakurkut?

    ReplyDelete
  2. Ma teen enemmankin maustekurkkuja kuin suolakurkkuja! Tosi helppo ja nopee tehda :) Laitan reseptin privena, jos sopii!

    ReplyDelete
  3. Sahan olet taalla blogissas puuhastellu vaikka mita kivaa!!!:)Pitas mun kayda vissiinkin vahan useammin lueskelemassa!!:D Ja mua kanssa saa viskata tolla maustekurkkureseptilla, kiitos kaunis!!!:)
    Ninsku. :)

    ReplyDelete
  4. Lisaa resepteja ja keittovinkkeja! Voiko sipulia pakastaa ihan sinallaan pilkottuna ilman ryoppaamista? Perustakaapa yhdessa sellainen Pohj.-Afrikan ulkosuomalaisten keittovinkki ja reseptiblogi. Voi tulla mukaan :D
    On nimittain todella mukavaa lukea mita muut tekevat keittiossaan ja viela usein ripsauttamalla mukaan suomalaista ruokaperinnetta. Tykkaan!

    ReplyDelete
  5. Ninsku: Niin kylla pitais kayda useammin ;) Maustekurkkuresepti tulossa!

    Sara: Kiitos kommentista :) Enpa kylla osaa tuohon sipulikysymykseen sanoa mitaan! Lahes kaikkea pakastan, mutta sipulia ei ole viela tullut pakastettua. Vaan luulisi onnistuvan ihan raakana vain!

    Juu, keittovinkki ja reseptiblogi kuulostaa oikein houkuttelevalta, mutta kun on vahan laiskan puoleinen bloggaaja :D Vaan ehka jos tarpeeksi porukkaa lahtee mukaan, niin mika ettei! Kukapa sen panisi alulle?

    ReplyDelete